Kehitys ja historia

Emballageteknik – esiripun takana

Emballageteknik AB:n toiminnan tärkein liikkeelle paneva voima on halua toimia vakaana ja luotettavana liikekumppanina sekä tarjota meidän asiakkaille kustannustehokkaita pakkausratkaisuja, joiden ympäristövaikutus olisi pienin mahdollinen.

„Varaamme aina aikaa asiakkaiden kuulemiseen ja löydämme jokaiselle asiakkaalle parhaiten sopivan ratkaisun,” toteaa Emballageteknik AB:n markkinointipäällikkö Anders Pontén.

Yrityksen Emballageteknik ovat vuonna 1984 perustaneet Skumplastfabriken AB:n entiset työntekijät. Anders Pontén aloitti yrityksen palveluksessa jo vuonna 1988. Myös hän toimi sitä ennen Skumplastfabrikenissa.

„Huomasimme, että markkinoilla on tilaa pakkausten valmistajalle, joka pystyy tarjoamaan laajan tuotevalikoiman sekä materiaalien että rakenteiden osalta,” sanoo Anders Pontén.
Ajan myötä on tuotantotarve kasvanut ja tuoreet yrittäjät lunastivat entisen työnantajansa Skumplastfabrikenin. Se oli ensimmäinen useista yritysostoista, jotka emoyhtiö Team ET on vuosien mittaan suorittanut.

„Meidän strategian on aina ollut ja on edelleen jatkuvan kasvun varmistaminen, luonnollisen kehityksen ja yritysostojen kautta. Haemme jatkuvasti uusia yrityksiä, jotka voisivat sulautua Emballageteknikiin. Meidän tuorein yrityskauppa on aaltopahvin valmistajan Tre Well Emballagen hankkiminen, ostimme yrityksen vuonna 2018,” Anders Pontén kuvailee.

Emballageteknik partnerina

Koska Emballageteknik ja Team ET ovat vuosien mittaan voimakkaasti kasvaneet ja hankkineet eri pakkausaloilla toimivia tuotantolaitoksia, on yritys pystynyt vahvistamaan myös osaamistaan. Tämän johdosta haluaa Emballageteknik toimia jokaisessa hankkeessa alusta alkaen tasavertaisen yrityskumppanina.

„Olemme toistuvasti saaneet kyselyjä muilta toimittajilta tilattuihin hankkeisiin liittyen, jossa ei ole saatu aikaan asiakasta tyydyttävää ratkaisua. Me onnistumme sen johdosta, että käytämme työssämme erittäin monipuolisia materiaaleja, mutta etenkin sen johdosta, että toimimme luotettavina yrityskumppaneina. On hyvin harvinaista, että asiakas tuo meille oman luonnoksen ja sanoo haluavansa juuri sellaisen pakkauksen. Lähdemme yleensä siitä, että keskustelemme ensin asiakkaan kanssa hänen pakkaustarpeistaan ja suunnittelemme tarvittavan tuotteen yhdessä asiakkaan kanssa ja hänen hyväksymistään materiaaleista,” sanoo Anders Pontén.

Riippumattomuus materiaaleista

Emballageteknik toteuttaa kaikkien tuotetyyppien valmistuksen omissa tuotantolaitoksissa, joten meidän toiminta ei ole riippuvainen tietyistä yksittäisistä materiaaleista.

„Valitsemme asiakkaan kannalta parhaan ratkaisun. Sellainen saattaa olla pelkästään vaahtomuovi tai aaltopahvi tai vaahtomuovin ja puun yhdistelmä. Me olemme partneri, jolla ovat käytettävissä hyvin laajat ja monipuolisimmat mahdollisuudet, joita pakkausalan tuotantoyritys voisi tarjota,” toteaa Anders Pontén.

Laaja-alainen toiminta

Emballageteknikin tuotantotoiminta on tällä hetkellä jaettu kolmelle eri markkina-alueelle: Ruotsiin, Viroon ja Latviaan. Yritys toimittaa tuotteitaan myös Tanskaan, Norjaan, Liettuaan ja Suomeen. Viimemainittu kolmen tuotantomaan jälkeen neljänneksi suurin markkina-alue.

Pakkausteollisuus riippuu suhdanteista, mutta Emballageteknik on pystynyt laajan tuotevalikoiman ja joustavuuden ansiosta reagoimaan tehokkaasti markkinatilanteen muutoksiin ja ylläpitämään vakaata kasvua, laajentaen samalla yrityksen toimintaa sen eri markkina-alueilla.

”Me emme rajoita toimintaamme pelkästään pakkausratkaisuihin, vaan valmistamme myös hygienia-alan muovimateriaaleja, teollisia osia, tiivisteitä, kellukkeita ja ääneneristysmateriaaleja. Näin pystymme ylläpitämään tehokasta tuotanto myös silloin, kun osa toimialoista ovat tilapäisesti joutuneet vähentämään valmistusmääriään,” kuvailee Pontén.

Kehitys ja historia

1964
Skumplastfabriken AB aloittaa toimintansa vaahtomuovin käsittelyn alalla.

1984
Svensk Emballageteknik AB perustetaan toiminimellä Svensk Emballageteknik HB.

1988
ET Emballageteknik AB. ET aloittaa toimintansa toiminimellä Bohusemballage HB.

1988
Svensk Emballageteknik AB perustaa yrityksen MK Specialemballage AB. Myyty v. 1989.

1989
Svensk Emballageteknik AB ostaa yrityksen Wellpack AB.

1996
Team ET perustaa Tallinnassa yrityksen Emballage Technologies OÜ.

1997
ET Emballageteknik ostaa yritykset Novent AB ja Iva form.

1998
ET Emballageteknik ostaa yrityksen BM Specialemballage AB.

1999
Svensk Emballageteknik AB ostaa yrityksen Good Well.

1999
Svensk Emballageteknik AB ostaa yrityksen Tukholmas kartong (myöhemmin myyty).

1999
Svensk Emballageteknik AB ostaa yrityksen Örnpac AB.

2001
Svensk Emballageteknik AB ostaa yrityksen Johnson & Harge Förpackning.

2001
Svensk Emballageteknik AB ostaa Nyköpingissä yrityksen Uniwall Emballage.

2005
Svensk Emballageteknik ostaa Malmössä yrityksen Woodybox AB. Myyty v. 2011. a.

2006
Svensk Emballageteknik perustaa ET Packaging Latvia SIA:n.

2008
Emballageteknik Järfälla investoi 12 miljoonaa uuteen aaltopahvin käsittelykalustoon.

2010
Emballageteknik aloittaa investoinnin uuteen CAD-teknologiaan, joka sopii sekä vaahtomuovin että aaltopahvin käsittelemiseen. Tällä hetkellä on tämä teknologia käytössä kaikilla meidän tehtailla.

2011
ET Emballageteknik ostaa Göteborgissa yrityksen EMS Cases.

2012
Svensk Emballageteknik ostaa yrityksen Japac Emballagespecialisten AB.

2013
Emballageteknik Järfälla investoi digipainolaitteeseen Durst Rho 700 ja Zündin automaattiseen leikkauslaitteeseen.

2014
Emballageteknik aloittaa investoinnin aurinkoenergiaan Järfallassa. Syksyn 2016 aikana rakennetaan järjestelmä valmiiksi ja Järfallan tehdas on sähköenergian osalta ulkoisesta energiatoimituksesta täysin riippumaton.